keskiviikko, 4. maaliskuuta 2009

Olen MOKU!

Olen "monikultturisti". Koska aloitin edellisen tilityksen tunnustautumalla rasistiksi, tämä jatko-osa on välttämätön koko taudinkuvani ymmärtämiseksi. Media tai mokutuslaitoshan ei tästä laajasta kirjallisesta muodosta tietenkään välitä, vaan poimii sitten ihan minkä lauseen tahansa räävittäväksi.


En ole varmaan ainoa, jonka mielestä Suomen maahanmuutto- ja integraatiopolitiikassa ei ole tolkun häivää, mutta joka samalla kokee erittäin epämukavaksi, että myös todelliset rasistit ja erilaiset impivaaralaiset änkyränationalistit ovat nyt saaneet uutta intoa Perussuomalaisten vaalivoitosta ja "Halla-aho -ilmiöstä". En osaa sanoa onko Suomessa yhtään enemmän rasisteja kuin missään pienessä Euroopan maassa, mutta on ihan selvää, että jos ensimmäiset neekerit nähtiin vasta olympialaisissa 1952, niin tottuminen ottaa aikansa.


On varsin hedelmätöntä kinata siitä, onko Suomi monikulttuurinen vai ei, koska se on. Suomalaiset ovat olleet puoli vuosituhatta Ruotsin siirtomaa ja sitten venäläisten pompotettavina parisataa vuotta ja kauempaakin on paljon jengiä tullut. Suomen heimojen välillä on merkittäviä eroja. Geenejä on tullut pitkin Eurooppaa, varsinkin näiltä alistajanaapureilta ja tulijat ovat ottaneet aina käyttöön enemmistön kielen ja siten suomi on säilynyt paikallisena salakielenä, vaikka suomalaiset geenit ovatkin indoeurooppalaistuneet. Suuremmat kauppapaikat vesistöjen varsilla ovat täällä aina olleet monikulttuurisia, metsissä on sitten oltu enemmän... metsäläisiä. Stadissakin bamlattiin ryssän vallan alla kolmea kieltä. Aina on myös ollut kansainvälisiä suomalaisia: ennen ehkä enemmän palkkasotureita ja vähemmän tennissukissa sukkuloivia kauppamatkustajia.


Suomalaisena minulla on erityinen oikeus arvostella suomalaisia. Koska 40 vuotta sitten lottovoiton saaneena ja täällä enimmäkseen asuneena tunnen Suomen ja suomalaiset aika hyvin, pidän suomalaisista keskimääräisesti vähemmän kuin esim. italialaisista, jotka tunnen seuraavaksi parhaiten ja pystyn kommunikoimaan heidän kanssaan usein jopa paremmin kuin suomalaisten. Ylipäätään olen huomannut pitäväni Välimeren alueen ihmisistä. Paras ystäväni on Afrikassa syntynyt kreikkalainen. Olen lapsesta asti ollut äärimmäisen kiinnostunut vieraista kielistä ja kulttuureista. Kuuntelen mieluiten popmusiikkia kaikilla muilla kielillä kuin englanniksi ja suomeksi. Suomalainen rehellisyys, luotettavuus, ahkeruus, maataloustuotannon laatu, Nokia, demokratia jne. ovat valheita, joihin olen lakannut uskomasta ajat sitten.


Olen siis paatunut ksenofiili. Suhtaudun suomalaisiin lähes yhtä rasistisesti kuin kiihkeimmät mokuttajat. Monet asiat, jotka tuottavat suomalaisten enemmistölle iloa ja tyydytystä ahdistavat minua tai en pidä niitä arvokkaina itseni kannalta. Sieluni ei 40 vuodessakaan ole kotiutunut tähän maahan ja yhteiskuntaan.


Tuottamassa monikulttuurisen Jazminen musiikkivideota Italiassa


Minusta ei siis ole nationalistien profeetaksi tai Timo Soinin kiihkeäksi komppaajaksi, koska haluan monikulttuurisen ja rajattoman Euroopan Yhdysvallat. Se ei tarkoita, että kaikki olisi samaa mössöä, mutta ilman muuta unionia pitää syventää ja laajentaa. Tietysti ihan koko maailman pitää oppia jakamaan voimavaransa ja maapallon resurssit paljon tasaisemmin. Perustarpeet ovat loppujen lopuksi kovin samanlaiset. 


Tämä ei voi tarkoittaa, että kansallisesta identiteetistä pitää luopua, vaikka kansallisvaltiot voikin lakkauttaa turhana pönötyksenä. On aivan mahdoton ajatus, että esim. Suomen kansalaisen ei enää tarvitsisi osata enemmistön eli suomen kieltä. Totta kai maailma muuttuu, mutta into, jolla eliitti nyt ajaa Suomea alas on käsittämätön. Edes minä kansallisvaltioiden vastustajana en ymmärrä tätä itseruoskimisen ja itsetuhon tarvetta. Suomiko on osallinen kaikkiin maailman vääryyksiin?


Uskon vanhanaikaiseen monikulttuuriin. Ihmiset ovat muuttaneet ennenkin pakoon köyhyyttä, tekemäänsä rikosta tai vainoa. He ovat enimmäkseen sopeutuneet uuden maan enemmistön tavoille eivätkä ole ryhtyneet polkemaan jalkaa ja haukkumaan kantaväestöä rasisteiksi, jos heidän tapoihinsa ei ole oitis taivuttu. Kun liian suuri vähemmistö on pakkautunut asumaan yhteen, sopeutuminen on hidastunut tai pysähtynyt. Joissain Chinatowneissa pärjää varmaan pelkällä kiinalla koko elämänsä ja Fuengirolassa suomeksi...


Kun Amerikat ja Australia asutettiin, alkuperäisasukkaat enimmäkseen tapettiin ja alistettiin, mikä tietenkin oli erittäin julmaa ja traagista. Valkoiset miehet, olivat he sitten kotoisin Pohjanlahden tai Välimeren rannoilta, pystyivät kuitenkin luomaan uutta ja elämään melko rauhassa rinnakkain. Orjuuden loppumisen jälkeen myös afrikkalaisuus ja alkuperäisamerikkalaisuus on paikoitellen onnistuttu integroimaan yhteiskuntaan paljon paremmin kuin vääränväriset Euroopassa. Euroopassa ollaan varmasti rasistisempia kuin Uusissa Maailmoissa lukuunottamatta Australiaa. Venäjällä rasismi on noussut luonnollisena vastareaktiona pintaan, koska Neuvostoliitto pakkosyötti kansojen välistä ystävyyttä 70 vuotta.


Brasilia on minun ymmärrykseni mukaan pisimmällä rotujen sekoittamisessa. Darwinistina ja wannabe-rotutohtorina ilman muuta kannatan rotujen sekoittamista. On muistettava silti, että Uusissa Maailmoissa on vielä suuria tuloeroja ja luokkayhteiskuntaa enemmän kuin meillä ja voimme katsoa näitä valkoisten luusereiden ja imperialistien, orjien ja inkkareiden luomuksia edelleen siinä mielessä alaspäin. Meillähän oli tässä nämä maailmansodat ja sitten rakennettiin sosiaalidemokraattinen paratiisi, ei siinä keritty vielä mitään monikulttuurisuutta rakentamaan.


Uudessa "monikultturismissa" pyritään säilyttämään rinnakkain erilaisia todellisuuksia ja väittämään kulttuureja tasa-arvoisiksi. Tällainen monikultturismi ei ota huomioon sitä, että suvaitsemalla suvaitsemattomuutta kuten islamia, suvaitsevuus ja monikultturismi eivät edisty millään tavalla. 


Islam on massiivinen virtahepo olohuoneessa ja se on nyt saanut länsimaissa liian suuren jalansijan. Se ei todellakaan ole uskonto muiden joukossa eikä siitä voi sellaista tulla. En ole nähnyt yhtään järkevää todistelua, miten islam voisi olla yhteensopiva länsimaiden nykyisen lainsäädännön saati monikulttuurisuusideologian kanssa. Islam ei hyväksy mitään monikulttuurisuutta.


Missä monikulttuuri siis Sinun mielestäsi toimii? Copacabanan rannalla vai helsinkiläisessä uimahallissa, jonne muslimivuorolla ei ole vääräuskoisilla asiaa. Suomessa, jossa uskonnollinen rotuerottelu alkaa jo kouluissa vai Japanissa, jossa harjoitetaan joustavasti shintolaisuutta ja buddhalaisuutta, mutta suomalainen joulupukkikin on kiva vai kenties Brasilian Bahiassa, jossa sujuvasti rukoillaan sekä katolisia pyhimyksiä että afrikkalaisia jumalia. Millaista monikulttuuria sinä haluat? Onko sinulta kysytty?