tiistai 5. lokakuuta 2010

Neekeripohdintoja

Lensin viime keskiviikkoehtoona Pariisin kautta Buenos Airesiin. Charles De Gaullen kentällä oli niin kova monikulttuurinen kuhina kuin Länsi-Euroopan metropolissa vain voi olla. United Colors of Benetton. Luin muuten juuri Buenos Airesin asunnottomien lehdestä, että Benetton on Argentiinan suurin yksityinen maanomistaja, 900.000 hehtaaria, mutta maanomistuksesta kirjoittelen joskus toiste...


Silmään CDG:n kentällä pisti neekereiden määrä, nimenomaan työtä esim. turvatarkastuksessa tekevien neekereiden. Ilman rotutohtorin tutkintoakin voin sanoa, että yksikään heistä ei ollut somali. Ranskassa negridisen rodun geenit ovat tietysti peräisin voittopuolisesti Ranskan entisistä siirtomaista. No, onhan toki Djibouti, mutta kyllä minä somalit tunnistan, kun eihän meillä Suomaliassa paljon muita neekereitä olekaan, koska me olemme semmoinen ankea monokulttuuri.


Myös Air Francen lennolla puolet lentoemännistä ja stuerteista oli neekereitä. He olivat kaikki kauniita/komeita, nuorekkaita, erittäin kielitaitoisia ja päteviä asiakaspalvelijoita. On aivan selvää, että Ranska pysähtyisi ilman neekereitä. Ihmettelen, etten ole koskaan vielä sattunut näkemään Finnairilla neekereitä matkustamohenkilökunnassa. Taitaa olla rasistinen firma.


Mitä tulee omiin neekerisuhteisiini, niin niitä on valitettavan vähän. Elämäni on ollut kovin kalpeanaamaista ja ankeaa. Itse asiassa tärkeimmät neekerikohtaamiseni liittyvät musiikin tekemiseen ja muistelen kaikkia oikein lämpimästi.


NEEKERITARINOITA


Ensinnäkin pennsylvanialainen Rebecca, joka kävi opiskelukavereidensa kanssa Adlonin karaokessa laulamassa. Sillä seurauksella, että pyrimme yhdessä Suomen euroviisuedustajiksi 1992 kansallisromanttisella, hiukan lauritähkähtävällä kappaleellani Järven rantaan.


Visioni oli, että lavalla olisi ollut kanssani pelkästään suomalaisia neekereitä. Sanaa afrosuomalainen ei vielä tuolloin ollut kukaan kehitellyt. Valitettavasti rasistinen esiraati ei ideani hienoutta ymmärtänyt ja silloisen Suomen euroviisukarsinnan voitti, kuten joku kriitikko loihe lausumaan, "köyhän miehen Paul Simon" eli Pave Maijanen kvasiafrokappaleellaan Yamma yamma. Kun kerroin ideastani Olli Ahvenlahti lupaili Ylen kuppilassa TV-keikkaa (silloin hänen ohjelmassaan lauloi myös ihana Caron Barnes), mutta ei sitä koskaan kuulunut. Harmi, olisi ollut mahtavaa päästä toteuttamaan tämä visio.


Vuonna 1996 perustettuani isäni kanssa yrityksen, ensimmäinen liiketoimemme oli tuottaa Suomessa levyttäneelle amerikkalaiselle Jazminelle musiikkivideo Italiassa. Harmi, että Jazminen listamenestystä Ranskassa ei osattu hyödyntää. Se oli suomalaiselle levy-yhtiölle liian vaikea (tai kallis) monikulttuurinen yhtälö.


Vuonna 2001 Tallinnaan asettunut arubalainen laulaja Dave Benton voitti Viron euroviisukarsinnan yhdessä Tanel Padarin kanssa. Olin tutustunut Daveen jo syksyllä 1999 hänen esiintyessään Helsingissä.


Innostuin asiasta niin paljon, että yritin löytää rahoitusta, jotta olisin voinut tehdä Daven kanssa levytyssopimuksen. Asia tyssäsi siihen, että rahoittajani oli hiukan rasistinen. Tai no, suurin piirtein näillä sanoilla: "Virolaiset kaverit sanoivat, että ei me mitään neekeriä kannateta". Erikoinen miesduo voitti lopulta Euroviisut Virolle, ja arvaa harmittiko tätä kaveriani ja tietty minua. Oli hyvin pienestä kiinni, etten olisi ollut toisen euroviisuvoittajan tuottaja-manageri. Tätä en ole ennen kertonut kenellekään. Tarkemmin sitten muistelmissa…


Minulla ei siis ole mitään huonoja neekerikokemuksia. Tuliko selväksi? Ihailen monia neekerimuusikoita ja -näyttelijöitä. Myös Nelson Mandelaa ja Martin Luther Kingiä. Urheilijoista ja kauniista naisista on pakko mainita Merlene Ottey.


En pidä neekereitä rodun takia huonompina tai parempina ihmisinä. En pidä oikeastaan ihmisapinoitakaan kovin paljon huonompina ihmisinä, vaikka he eivät osaakaan puhua ja ovat aina alasti. Rotuja kuitenkin on olemassa, ne eivät lakkaa olemasta minkään poliittisen korrektiuden takia, ja eroja on, vaikka ne koko geenistöä tarkastellen ovat hyvin pieniä. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Kaikkien ihmisten käytöksessä on sekä rasistisia että ei-rasistisia piirteitä eikä rasismi ole vain eurooppalaisten valkoisten geneettinen erityispiirre.


Pieneen suvaitsevuustestiini voi tietysti ajatella muslimin tilalle neekerin. Itse vastaisin 5 kertaa kyllä. Aivan rehellisesti voin tunnustaa, että jos joskus joutuisin etsimään uutta puolisoa, niin luultavasti jopa suosisin neekeriä, mikäli tarjolla olisi älykkyydeltään ja sisäiseltä kauneudeltaan täysin tasavahvoja ehdokkaita eri roduista ja kansallisuuksista. No joo, Ayaan Hirsi Ali on kyllä kaikista neekereistä ylivoimaisesti ihquin.


WHERE HAVE ALL THE NEGROS GONE?


Joo, mutta saavuin siis Buenos Airesiin torstaiaamuna. Nyt on maanantai-iltapäivä ja olen tähän mennessä nähnyt vain 3 neekeriä. "Kyllä on väritöntä ja ankeaa", sanoisi tähän suomalainen monikulttuurisuusasiantuntija. Ja ehkä muistuttaisi Adolf Eichmannista ja muista natseista.


Totta puhuen Argentiinassa on kyllä saattanut tapahtua neekereiden kansanmurha, kts. wikipedia. Afrikkalaisen musiikin perintö elää vahvasti argentiinalaisessa kansanmusiikissa, mutta afrikkalaisperäisten geenien katoaminen 1800-luvulla on osin selvittämätön osa historiaa.


Nykyään Argentiina on siis maailman valkonaamaisimpia kansakuntia, mutta silti erittäin "monikulttuurinen". Täällä on nähtävissä geenejä ja tapoja kaikkialta Euroopasta, Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta sekä tietysti aiemmin tulleilta kansoilta, joita myös intiaaneiksi tai alkuperäiskansoiksi kutsutaan. Arvatkaapa mitä? Kaikki puhuvat espanjaa! Toimivan yhteiskunnan edellytys on yhteinen kieli ja yhteiset säännöt. Se, mitä meille nykyään monikulttuurina markkinoidaan, on järkyttävä ja vahingollinen utopia.


Ennemmin pitäisi puhua monietnisestä ja kansainvälisestä kuin monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Geenien sekoittuminen on aivan kiistatta ihanaa ja väistämätöntä… ja terveellistä! Suomalaisten geenithän on onneksi tutkittu kovin hyväksi sekamelskaksi, paljon sisäsiittoisempia porukoita löytyy maailmasta. Silti tervetuloa vain kaikki geenit ympäri maailmaa ja miksei muiltakin planeetoilta!


Tässä linkki pahamaineisen Reinon maahantulo-ohjeistukseen, joka tietysti pitää kääntää kaikille maailman kielille. Welcome to Finland!


Neekeröinnin vastuuvapauslauseke:


Kun ilmoitin toimittaja Sanna Ukkolan Facebook-seinälle kirjoittavani neekereistä, siitä sikisi hurja keskustelu. Jos olisin Mikko Ellilä, niin julkaisisin sen täällä. Yritin kirjoittaa tämän kiivaan ajatusryöppyni käyttämällä neekeri-sanaa pelkästään positiivisena tai neutraalina sanana. Jos tämä asia ei välity, on vain todettava viestinnän epäonnistuneen. Aina ei voi voittaa.


Hommaforum on sen sijaan käsitellyt n-sanan olemusta hartaasti ja se on parempi paikka asiasta keskusteluun. Tässä yksi oikein hyvä viesti ja tässä uusin n-sanan olemusta käsittelevä ketju.


Vastustan jyrkästi käännösvirheestä johtuvaa eliitin päätöstä väittää, että sana neekeri on aina ja kaikilla tavoilla käytettynä loukkaava ja halventava. Minun äidinkielessäni neekeri on myös positiivinen tai neutraali sana siinä missä sokea, rampa, eskimo, intiaani, suomalainen ja savolainen.


Helsingin Sanomat esimerkiksi kirjoitti kesällä Evo Moralesin vierailusta kutsumalla häntä otsikossa intiaanipresidentiksi. Espanjaksi häntä sanotaan alkuperäiskansataustaiseksi (orígen indígena). Tarkemmin hänen kansansa on aymara. Miksei "vähän ruskettunutta" Barack Obamaa kutsuta mulattipresidentiksi?


Olen tiukasti sitä mieltä, että neekeri, joka loukkaantuu suomen kielen sanasta neekeri, on väärin kotoutettu. Syy on tietysti kotouttajien. Tällaiset kotouttajat on välittömästi tuomittava totuuskomissiossa, erityisesti on selvitettävä ketkä suomalaiset ovat syyllisiä neekeri-sanan epäreiluun demonisointiin ja heidät on palautettava kotoutettavien lähtömaihin. Viimeinen lause oli neekerinmustaa huumoria. No, mutta kun Suomesta tulee Somalia, olisi kohtuullista että suomalaiset saisivat jonkun pikkureservaatin Somalian rannikoilta, eikö vain?


2 kommenttia:

Rane kirjoitti...

Voi jessus sua idiootti. Neekeri ON halventava nimi, myöskään sanaa intiaani ei yleensä käytetä vaan native american enlanniksi. Et ilmeisesti tajua sanojen merkityksiä ja sävyjä? Ei vaikkapa kun olet ruokapöydässä sanoa paukautat että Ei perkele, nyt on pakko mennä paskalle, vatsaa niin vääntää.
No pohdi vastakin. Syytä olisi. Toki voit olla hyväksymättä tämän kommentin ja ihan sama mulle.

Kaivanto kirjoitti...

Arvoisa Rane,

jos et halua ymmärtää tai miettiä kirjoittamaani syvällisemmin, ihan sama mulle. Tangoon tarvitaan kaksi.

Neekeri ei ole kaikissa käyttötilanteissaan halventava sana. Kieli on sopimus. Minä (tai sadat tuhannet muut suomalaiset, jotka ovat kanssani samaa mieltä) en ole kirjoittanut sopimusta jonka mukaan "neekeri on halventava nimi". Puhumme siis eri suomea.

Kuten kirjoitin Helsingin Sanomat kutsui Evo Moralesta intiaanipresidentiksi. Minulle neekeri ja intiaani ovat mahdollisella rasisti- ja poliittisuuskorrektisuusasteikolla täsmälleen samanarvoiset sanat.

Suomen kieli on isänmaani, äidinkieleni ja ammattini. Joten älä opeta faijaasi nussimaan. Tämä on minun blogini ja täällä puhutaan minun suomeani. Moido.