Uudenvuodenpuhe/Nyårstal 2011

Kansalaiset, medborgare,

i 1993 i stället av republikens president statsministern Esko Aho höll det traditionella nyårstalet. För de mera konservativa det verkade på samma sätt besynnerligt glädjedödande som det man skulle förbjuda julkrubban i skolans julfester.

I det följande året folket fick för det första gånget att välja republiksen president i direkt personval. Det var ett chock för gamla politiker att till den andra omgången gick Svenska Folkpartiets kandidat och en överraskare som hade varit utanför nationella dagpolitiken.

Grälet om presidentens makt är bara ett symptom av den minskande demokratin. Finlands folk har valt sin president i direkt val bara 3 gånger. Det är helt kontradiktoriskt att samtidigt presidents makter har minskats och häller på att minskas mot en folkmajoritets vilja.

Finlands presidents ska göras så onödig seremonimästare att så väl vi kunde övergå till en monarki. I det slutet av den här utvecklingen ska vi naturligen be Kung Carl Gustaf att ge sin enda son för att bli Finlands kung. Sen ska vi arrangera det viktigaste TV-reality av alla tider: En Brud för Prinsen, för att hitta den bästa möjliga drottiningen.

EU-tallrikar och arbetsfördelning är en sak, hur regeringen bildas i en krissituation som ny en annan. Det sista har inte diskuterats tillräckligt. Om det skulle hända så lustigt, att Sannfinländarna i april vore det största partiet, kan Timo Soini bli statsminister? Om Sannfinländarna inte ska bli det största partiet, 3 stora håller nu på att tänka vågar de isolera dom och vad kunde följa av detta.

Under Kekkonens tid den största valvinnaren utan att vara det största partiet kunde ha fått ett möjlighet att bilda en regering. DFFF och Samlingspartiet nog fick inte det, eftersom Finland inte var en normal demokrati då heller.

Finland och det hela världen är i ett kris och de statsministeralternativer som 3 största partier bjuder presenterar inte nödvändigtvis den bästa expertisen. Varför statsminister skulle vara automatiskt från det största partiet? En fråga, som har inte ställds tillräckligt ofta.

Makträtterna av Finlands president är globalt tänkt en liten, men förstås en stor demokratifråga för finländare. Demokratibrist är ett stort problem i hela världen. Både EU:s och sina medlemsstaternas trovärdigheten håller på att krascha för många orsaker.

Demokratin kan kureras bara genom att öka och utveckla den. Den representativa demokratin behöver som sitt stöd mer direkt demokrati, det vill säga bindande folkomröstningar.

I Finland har man röstat i folkomröstnigar bara två gånger och de var bara rådgivande. På båda gånger det gällde av sprit, etylalkoholet. I 1932 folket beslöt att legalisera det skulle vara ett bra idé, eftersom man i alla fall super. I 1994 finländare knappt accepterade EU-medlemskapet. Jag är ganska säker att många av JA-röstare trodde att alkoholmonopolet skulle upphävas och i allmänhet ett mer liberal samhälle än vi egentligen fick.

Enligt en gallup beställd av Justitieministeriet och MTV3, två av tre finländare vill ha mer folkomröstningar. I nätgalluperna stöd för folkomröstningar är ännu större.

Den aktuella politiska eliten håller fast vid sin makt, med naglar och tänder, och säger i ett mer eller mindre direkt sätt att folket är så dumt, att de kan inte låtas rösta direkt på ingenting. Bindande folkomröstingar har varit i bruk i Schweiz för över 150 år. Så måste det bli också i Finland.

Världen blir hela tiden mera komplicerad, men samtidigt människornas kännedom och kunskap att söka och hitta information har vuxit. Makteliten gör naturligtvis allt möjligt för att missleda och göra folket dummare, men man kan inte stoppa utväcklingen.

Alternativet till demokratien är ett ökande förtryck. Den kan leda till krig. Tyvärr det här kriget är redan på gång på många olika fronter. Där var vår välfärds råvaror plockas eller var finns den största delen av industriella produktionen nuförtiden, människor dör som flugor.

Exceptionella tider kräver exceptionella politiker, men också ökandet av folkets makt.

Demokratin är den enda vägen. I den moderna världen den skulle inte mera mena majoritetens diktatur. Minoriteternas rätter måste alltid förtryggas av grundlagar.

Tunga saken kräver ett lättare slut och början av Förändringsåret 2011 någonting festligt.

Jag står till förfogande för Republikens President 2012, om den tjänsten ännu finns.

Alternativt står jag till förfogande till Finlands kejsare och naturligtvis lovar jag att nämna min häst till senator. Förresten anser jag, att våra ockuperade regionerna måste restitueras.

Kansalaiset,

vuonna 1993 tasavallan presidentin sijaan uudenvuodenpuheen piti pääministeri Esko Aho. Se oli konservatiivisemman kansanosan mielestä yhtä omituista ilonpilaamista ja perinteiden häpäisyä kuin seimikuvaelman kieltäminen koulun joulujuhlasta.

Seuraavana vuonna kansa sai ensimmäistä kertaa valita tasavallan presidentin suoralla henkilövaalilla. Vanhojen poliitikkojen järkytykseksi toiselle kierrokselle selvisivät päivänpolitiikan ulkopuolelta tullut yllättäjä ja RKP:n ehdokas.

Kiistely Suomen presidentin valtaoikeuksista on vain yksi oire demokratian kaventumisesta. Suomen kansa on saanut valita presidentin suoralla kansanvaalilla vasta 3 kertaa. On täysin ristiriitaista, että samalla kansan valitseman presidentin valtaa on kavennettu ja ollaan edelleen kaventamassa vastoin kansan enemmistön tahtoa.

Presidentistä ollaan Suomessa tekemässä niin turhaa seremoniamestaria, että yhtä hyvin voitaisiin siirtyä monarkiaan. Tämän kehityksen päässä pyydämme tietenkin Kalle Kustaata luopumaan ainoasta pojastaan ja antamaan hänet Suomen kuninkaaksi. Sitten järjestetään tietenkin kaikkien aikojen tosi-TV-show Prinssille morsian, jotta löydettäisiin paras mahdollinen suomalainen kuningatar.

Työnjako- ja lautaskysymykset EU-asioissa ovat yksi kysymys, hallituksen muodostaminen nykyisenlaisessa kriisitilanteessa toinen. Jälkimmäisestä ei ole riittävästi puhuttu, vaikka syytä olisi.

Jos nyt niin hassusti kävisi, että Perussuomalaiset olisikin huhtikuussa suurin puolue, voiko Timo Soinista tulla pääministeri? Jos Perussuomalaiset ei ole suurin puolue, 3 suurta pohtivat nyt kovasti onko niillä kanttia siltikin eristää persut ja mitä siitä seuraa. Kekkosen aikana suurin vaalivoittajakin olisi saattanut saada ensimmäisenä mahdollisuuden muodostaa hallituksen, vaikkei yltänyt suurimmaksi. Tosin SKDL ja Kokoomus eivät mahdollisuutta oikein saaneet, koska Suomi ei ollut normaali demokratia tuolloinkaan.

Suomi ja koko maailma ovat kiistatta kriisissä ja 3 suuren puolueen tarjoamat vaihtoehdot pääministeriksi eivät välttämättä edusta Suomen parasta osaamista. Miksi pääministerin pitäisi tulla automaattisesti suurimmasta puolueesta? Se on kysymys, jota ei ole riittävän usein kysytty.

Suomen presidentin valtaoikeudet ovat koko maailman katsannossa pieni, mutta tietysti suomalaisille tärkeä demokratia-asia. Demokratiavaje on koko maailmaa vaivaava ongelma. Sekä EU:n että sen jäsenvaltioiden uskottavuus kansalaisten silmissä on syöksylaskussa monesta syystä.

Demokratian voi parantaa vain sen lisääminen ja kehittäminen. Edustuksellinen demokratia tarvitsee tuekseen suorempaa demokratiaa eli sitovat kansanäänestykset.

Suomessa on järjestetty kansanäänestys vain kahdesti ja nekin ovat olleet vain neuvoa-antavia. Molemmilla kerroilla eduskunta toki otti neuvosta vaarin. Molemmilla kerroilla oli kyse viinasta. 1932 kansa päätti, että alkoholin laillistaminen olisi hyvä idea, kun kumminkin ryypätään. 1994 suomalaiset niukasti hyväksyivät EU-jäsenyyden. Olen melko varma, että moni Kyllä-äänien antajista odotti mm. alkoholimonopolin purkamista ja muutenkin paljon liberaalimpaa yhteiskuntaa kuin mitä olemme saaneet.

Oikeusministeriön ja MTV3:n viime vuonna teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa lisää kansanäänestyksiä. Nettigallupeissa kansanäänestysten kannatus on vielä suurempaa.

Nykyinen poliittinen eliitti pitää tietysti kynsin hampain kiinni vallastaan ja sanoo enemmän tai vähemmän suorasti, että kansa on niin tyhmää, ettei sitä voi päästää suoraan äänestämään mistään. Sitovat kansanäänestykset ovat olleet käytössä Sveitsissä jo yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset on otettava käyttöön Suomessa.

Maailma on jatkuvasti monimutkaistunut, mutta samalla ihmisten tietotaso ja kyky ottaa asioista selvää on koko ajan kasvanut. Valtaeliitti tekee tietysti kaikkensa kansan sumuttamiseksi ja tyhmentämiseksi, mutta kehitys on väistämätön.

Demokratian vaihtoehtona on kasvava sorto ja sen tien päässä on sota. Valitettavasti tämä sota on jo meneillään monilla rintamilla. Siellä missä hyvinvointimme raaka-aineet kerätään tai missä on suurin osa teollisuustuotannosta, ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä.

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia poliitikkoja, mutta myös kansanvallan lisäämistä. Demokratia on ainoa tie. Se ei nykymaailmassa enää saisi tarkoittaa enemmistön diktatuuria. Vähemmistöjen oikeudet pitää aina turvata perustuslaeilla.

Painava asia vaatii loppukevennyksen ja Muutos-vuoden 2011 alku juhlavan lopetuksen.

Olen käytettävissä Suomen tasavallan presidentiksi 2012, mikäli koko virkaa on enää olemassa. Vaihtoehtoisesti olen tietysti käytettävissä Suomen keisariksi ja lupaan nimittää hevoseni senaattoriksi. Ja olen muuten sitä mieltä, että miehitetyt alueemme on palautettava.

Verotyöryhmän kameli

Kokoomuslaisen valtionvarainministerin asettama verotyöryhmä on kahden vuoden suhraamisen jälkeen saanut niin huonon esityksen, että se taitaa jopa jättää varjoonsa viime jouluksi kyhätyn räpellyksen nimeltään sosiaaliturvan kokonaisuudistus (Sata). Osmo Soininvaara onkin Sata-komitealle tehnyt kirjan verran ruumiinavausta. Tiedättehän, millainen on komitean suunnittelema hevonen: se on kaksikyttyräinen sokea kameli.

Kaleva-lehden mukaan "Verotyöryhmä jakoi vaaliaseet" ja näin totisesti kävi. Valitettavasti median vetämä keskustelu tulee typistymään vielä pienempään näpertelyyn eli veriseen kinaukseen asuntolainojen korkovähennysoikeudesta, viinan hinnasta ja sen sellaisesta, joilla ei ole Suomen talouden pelastamisen kannalta juuri mitään merkitystä. No, ehkä se on tarkoituskin, ettei kansa miettisi niin paljon maahanmuuttoa, vaan saataisiin pelkäämään asuntolainojensa ja perjantaipullojensa puolesta.

Missä oikeasti ollaan menossa? Päättäjät ja valtamedia pyrkivät viimeiseen asti pitämään kivaa tunnelmaa yllä, vaikka valtiolaiva on jo törmännyt jäävuoreen. Tässä alkajaisiksi muutama ajatuksia herättävä näkökulma:

Pauli Vahtera: Vippaaminen on sitten loppu (IL 19.12.2010)

Aki Järvisen energia- ja talouspolitiikkaa käsittelevä sivusto Samassa Veneessä

Octavius: Loppuarvio - Terijoen II:n hallituskausi 2007-2011 (17.12.2010)

Vasemmisto ja muut idiootit, ja valitettavasti myös osa persuista, on alkanut käyttää sanaa tasavero hirmuisena kirosanana. He tarkoittavat tasaveroilla virheellisesti kaikkia välillisiä kulutusveroja ja maksuja, jotka skaalautuvat kulutuksen mukaan. Se on tietysti totta, että TV-maksu on aivan epäoikeudenmukainen, koska se edustaa suorastaan käänteistä progressiota: yksinäinen köyhä joutuu maksamaan saman summan kuin kaksi köyhää.

Tähän ajatusmalliin kuuluu myös vaarallinen illuusio, että Suomi olisi erittäin rikas maa, jossa on paljon rikkaita ihmisiä ja heidät pitäisi saada maksamaan entistä enemmän veroja progressiota kiristämällä. Se on aivan paskapuhetta eikä sellainen tuottaisi haluttua lopputulosta eli verotulojen kasvua.

Jos vähänkin fundeeraa, niin työn verottaminen on jo ajatuksena moraalisesti täysin väärin. Jos minä teen työtä, josta joku haluaa minulle maksaa, miten se olisi joltain pois? Tuloverotus pitäisi lopettaa kokonaan.

Yhteiskunta pitääkin rahoittaa kulutusveroilla eli ensisijaisesti yhteisen maapallomme resurssien käytöstä laskuttamalla. Sikäli askeleet ovat hiipineet oikeaan suuntaan, mutta esim. verotyöryhmän ehdotukset ovat aivan riittämättömiä. Aivan samoin kuin pelkkä hiilidioksidipäästöistä puhuminen on säälittävää näpertelyä ottaen huomioon, että hillittömän väestönkasvun ja kulutuksen kasvun takia maailmasta mm. puhdas makea vesi ja kalat ovat loppumassa.

Suomalaisia päättäjiä kenties hiukan fiksumpia bäättäjiä

Sosiaaliturva- ja veroremontti olisi pitänyt suunnitella yhdessä ja samassa työryhmässä. Koska asiat liittyvät toisiinsa, olisi pitänyt miettiä samanaikaisesti mitä halutaan tehdä ja mistä rahat saadaan. Näin on yleensä tapana toimia kaikessa taloudellisessa suunnittelussa, mutta ei näemmä jälkibrezhneviläisessä Suomessa. Kaiken lisäksi molemmat työryhmät rajasivat kaikenlaiset tasavero- ja kansalaispalkkamallit pois jo lähtökuopissa. Nykymenoon ei siis todellisuudessa etsitty mitään kestäviä ratkaisuja.

Väännän nyt rautalangasta: kun tasaveroon yhdistetään sosiaaliturva eli mielellään kansalaispalkka tai negatiivinen tulovero, kuinka sitä haluaakaan nimittää, lopputuloksena on… hokkus pokkus, ananasakäämä… PROGRESSIIVINEN VEROTUS! Tämän yksinkertaisen tosiasian haluavat sekä tasaveron että kansalaispalkan vastustajat aktiivisesti unohtaa. Sen lisäksi on edelleen mahdollista paikata toimeentulon aukkoja erilaisilla tuilla, mutta niiden harkinnanvaraisuutta pitää viranomaismielivallan takia ja tasa-arvoisuuden vuoksi karsia. Veromalli ei sinänsä ole hyvä tai paha. Prosentit määräytyvät sen mukaan, kuinka suurta valtiota halutaan pitää yllä.

Esimerkiksi Viroon vertaaminen ei ole kovin hedelmällistä, tosin Suomen voisi osittain pelastaa yritysverosta luopuminen, kuten Viro on jo tehnyt. Suomeen on saatava uusia investointeja. On ymmärrettävä, että me emme ole enää Pohjolan Sveitsi tahi Japani. Suomen on keksittävä ihan uudet ideat.

On erittäin surullista, että vuoden 1999 eduskuntavaaleissa monessa eduskuntapuolueessa tällaisella verotuksen ja sosiaaliturvan uudistamisella oli jo vakavasti otettavia puolestapuhujia ja Nuorsuomalaisilla tämä jo kuului vaaliohjelmaan. Sittemmin vihreät, kristilliset, kepulit ja vasurit ovat palanneet ajattelussaan lähes Suomen sisällissodan asetelmiin ja kielenkäyttöön. Konservatiivinen ajattelu jyrää. Erittäin surullista.

Olen käytettävissä

Olen käytettävissä Muutos 2011 -puolueen ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Asia on kypsynyt vähitellen. Järkeilyn ja tunteilun lopputulos on se, että epäitsekkäintä ja hyödyllisintä, mitä voin juuri tällä hetkellä tehdä, on pyrkiä kansanedustajaksi.

42 on vastaus ikuiseen kysymykseen siinä yhdessä kirjassa, jota en ole lukenut (Linnunradan käsikirja liftareille) ja luulen, että nyt 42-vuotiaana minua koskeva kysymys on tämä: ollako kyynisesti hiljaa, huudella takarivistä vai olla täysillä mukana.

Muutos 2011 -liikkeen into ja tekemisen meininki vakuutti minut jo keväällä ja liityin puolueen jäseneksi. Meillä on jo nyt tiedossa minun lisäkseni aivan loistavia ja vahvoja ehdokaskandidaatteja Helsingissä ja pidän vähintään yhtä läpimenijää Helsingistä aivan varmana.

Ääni Muutokselle ei siis missään nimessä ole hukkaääni. Muutoksen kansanedustajat tulevat olemaan yhteistyökykyisiä ja aktiivisia, keitä he sitten ovatkaan.

Henkilökohtaiset vaalisivuni on avattu osoitteessa www.petrikaivanto.fi ja puolueemme tavoitteisiin voi tutustua tarkemmin kotisivuilla www.muutos2011.fi

Kuka tahansa valehtelee väittäessään pyrkivänsä eduskuntaan täysin epäitsekkäistä syistä. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että Helsingin vaalipiiristä löytyisi minulle riittävä kannatus, olisin toki innoissani 4 vuoden pestistä ja suhtautuisin helsinkiläisten antamaan tehtävään erittäin vakavasti. En ole koskaan edes kuvitellut, että saisin niin pitkän toimeksiannon missään lajissa. Olen todellinen prekariaatin ja pätkätyöläisten edustaja, koska olemassaoloni muoto on vuodesta 1996 asti ollut osakeyhtiö. Riittävän eläke- ja työttömyysturvan sijaan olen sijoittanut vähäiset tuloni työvälineisiin ja tuotantoon.

En todellakaan pyri politiikkaan miellyttääkseni tai saadakseni enemmän suosiota. Kaikki itsekkäät järkisyyt ovat ehdokkuuttani vastaan ja sitä olisivat myös kaikki läheiseni, jos uskoisivat voivansa puhua minut tästä pois. En vain voi taistella sosiaalista omatuntoani vastaan. Tiedän mitä osaan ja minulla ei ole mitään epärealistisia käsityksiä siitä, kuinka vähän tai paljon kansanedustaja nykyeduskunnassa voi ahkerimmillaan tehdä. Aion tehdä sen ja vähän enemmän.

Aivan lopullinen päätös ehdokkuudesta syntyi Argentiinassa, jossa monikulttuurinen tangolevyni sai ansaitsemansa julkisuuden. Erinomainen vastaanotto osoitti, että substanssissa ei ole vikaa. Suomessa tämä viimeisinkin hankkeeni on vaiettu kuoliaaksi. Kotimaassani sekä median että musiikkialan kollegat tuntuvat enimmäkseen olevan kovin yksimielisiä siitä, että minulle ei enää mitään mahdollisuuksia anneta. Olen tänä vuonna ollut taiteellisesti varsin aktiivinen (kts. lehdistötiedotteet ja mediakansio). Silti suomalainen media välttelee minua kuin spitaalista. Niinpä koen, että parasta mitä voin Suomessa enää tehdä on valjastaa luovuuteni ja energiani politiikan käyttöön. Itsepä synnytitte hirviönne. Poliitikon ei tarvitse olla koko median kanssa hyvissä väleissä, kuten Jussi Halla-ahon esimerkki osoittaa.

Olen koko aikuisikäni seilannut taiteen tekemisen ja journalismin välimaastossa ja monille on ollut vaikea hyväksyä tällaista kaksoisidentiteettiä. Juuri nyt suurin kutsumukseni on olla mukana tässä poliittisessa liikkeessä, jonka pyrkimyksenä on mm. sananvapauden ja demokratian vahvistaminen.

Sananvapaus on demokratian ensimmäinen ehto. Ilman sananvapautta ja demokratiaa minun ei ole mielekästä toimia ammateissani ja juuri siksi olen nyt mukana politiikassa. Sensuuri ja itsesensuuri ovat minulle tuttuja ilmiöitä urani varrelta. Koko maailma on nyt käännekohdassa ja toivon voivani esimerkilläni rohkaista myös muita taistelemaan sananvapauden ja demokratian puolesta.

Historia on synkkä ajanjakso

Tänä vuonna on kuhistu toimittajien puoluekannoista. Olen sitä mieltä, että syytäkin on, sillä toimittajat ovat alkaneet politikoida entistä enemmän, kirjoitella omia mielipiteitään kaikenkarvaisina kolumneina, kommentteina, "faktalaatikkoina" ja blogeina. Siitä kirjoitin jo aiemmin.

Vuosina 1999-2007 tein ohjelmia Yleisradioon enkä muistaakseni saanut ainuttakaan huomautusta puolueellisuudesta tai politikoinnista.

Minulla ei ole mitään syytä salata, miten olen äänioikeuttani käyttänyt, sitä paitsi suurin osa näistä selviää muutenkin ihan Googlea käyttämällä. Äänestyshistoriani on seuraava, lihavoiduissa tapauksissa olen ollut kampanjassa mukana vähintään nimelläni:

ek 1987 Eero Paloheimo (vihr)

(nimeäni käytettiin myös liikunnanopettajani Anssi Rauramon (kok) vaalimainoksessa, vaikka asuin eri vaalipiirissä!)

p 1988 Kalevi Kivistö (Liike 88) ja valitsijamies Maikki Harjanne (Liike 88)

ek 1991 Eero Paloheimo (vihr)

k 1992 joku nuori mies (vas)

1993 Kalevi Sorsa (SDP:n esivaali)

p 1994 Elisabeth Rehn (r), molemmilla kierroksilla

ek 1995 Irina Krohn (vihr)

k & eurovaalit 1996 itse ehdokkaana (nuors-sit.)

ek 1999 itse ehdokkaana (nuors, ohessa Esa Kivivuoren hieno kampanjakuva)

eurovaalit 1999 Pirjo Bergström (Kirjava Puolue)

p 2000 Elisabeth Rehn (r) -> Esko Aho (kesk)

k 2000 Martti Huhtamäki (kesk-sit.)

ek 2003 Simo Hämäläinen (lib)

eurovaalit 2004 Ulla-Maija Aaltonen (vihr)

k 2004 Martti Huhtamäki (kesk-sit.)

p 2006 Arto Lahti (sit.) -> Sauli Niinistö (kok)

ek 2007 Hannele Luukkainen (kok)

k 2008 Arto Lahti (kok)

eurovaalit 2009 Risto E. J. Penttilä (kok)

Viimeksi olen saanut ehdokkaani läpi siis vuonna 1995. Äänestin EU-jäsenyyden puolesta, enkä edelleenkään pidä sitä virheenä, vaikka EU on nyt hajoamisen partaalla. Kaikista ylpein olen kuitenkin Eero Paloheimon ja Elisabeth Rehnin tukemisesta, arvostan heitä edelleen suuresti.

Demareita en ole koskaan äänestänyt, mutta juonsin Kalevi Sorsan viimeisen vaalitilaisuuden Helsingin Työväentalolla, jossa myös säestin Anneli Saaristoa sekä buukkasin esiintyjiksi Riki Sorsan ja Eija Vilpaksen. Sorsan kärsittyä tappion Ahtisaarelle siirryin sujuvasti seuraavan häviäjän puolelle. Kaiken huipuksi minua pyydettiin juontamaan Rehnin kampanjan huipennus, mutta mulla oli valitettavasti MTV3:n nauhoitus samaan aikaan ja keikan hoiti joku Bjurström ;)

Jalkapuu 2.0

Internet on tuonut mukanaan monenlaista uutta rikollisuutta. Valitettavasti lainsäätäjät ja oikeuskäytäntö ovat ajastaan pahasti jäljessä.

Monet nettirikoksiin liittyvät tuomiot ovat kuin moderni jalkapuu: mielivaltaisesti valituilla yksittäistapauksilla ja järjettömillä tuomioilla pyritään luomaan rikollisuutta ehkäisevä varottava esimerkki. Vaikutus potentiaalisiin lainrikkojiin on kuitenkin päinvastainen. Jos laki ei ole kaikille sama eikä sitä pystytä valvomaan tehokkaasti, jalkapuupelote ei toimi. Tässä pari verenpainettani nostavaa aihealuetta.

KOTIKOPIOINTI

Tekijänoikeudella suojatun materiaalin laiton levittäminen ja hankkiminen muodostaa merkittävän osan koko internet-liikenteestä. Sisällöntuotantoala on internetin lyhyen historian aikana tehnyt lukuisia vääriä korjausliikkeitä, jotka ovat vain edistäneet piratismia.

Esimerkiksi äänitetuottajat ovat vuosien varrella hankkineet syytetyiksi yksittäisiä tiedostojenjakopalveluiden käyttäjiä, joille on langetettu rankkoja tuomioita. Esimerkiksi 3 vuotta sitten Jammie Thomas Minnesotassa määrättiin maksamaan 220.000 dollarin korvaukset vain 24 musiikkikappaleen jakamisesta ja vastaavia juttuja on ajettu myös Suomessa.

Ruotsalainen Pirate Bay on tietenkin aivan toinen ääripää, sillä tracker-luettelon ylläpitäjän ansiotarkoitus on helposti osoitettavissa. Näiden väliin asettuvat esim. pari suomalaista tuomiota: 1 ja 2. Toki niissäkin korvaussummat ovat sellaisia, että ne vastaavat elinikäistä velkavankeutta.

Ääni- ja kuvatallenneteollisuuden tekopyhyys ilmenee monella tavalla. Markkinoilla on ensinnäkin aivan vapaasti saatavissa viihdelaitteita, joihin on asennettu tiedostonjakovalmius. Tällaisilla kotiteatterivempeleillä ei imuroida Linux-paketteja tai mitään muutakaan laillista. Ne on tarkoitettu laittomaan elokuvien vaihtamiseen. Koska suurin osa p2p-liikenteestä on takuulla laitonta materiaalia, tuollaisten laitteidenkin pitäisi olla laittomia.

Siksi toiseksi netin suosituimmat yhteisöpalvelut ovat täynnä laitonta materiaalia. Jos sisällöntuottajat todella haluaisivat, että lakeja noudatettaisiin ja tekijänoikeuksia puolustettaisiin, ne alkaisivat systemaattisesti poistattaa videoita ja musiikkikappaleita sekä vaatia paljon tiukempaa ennakkovalvontaa.

Pelkästään Youtube on täynnä laitonta TV-yhtiöiden materiaalia. Kaikkein korneinta oli, että kun kerran pikkuisen nostin asiasta meteliä, menetin mm. työpaikkani Yleisradiossa, uskoni oikeusvaltioon ja moniin Hyviin Ihmisiin™ ja sain muutenkin kusipään maineen. Juuri tuossa tapauksessa ei jalkapuun pystyttäjiä löytynyt, vaikka tilanne olisi ollut varsin herkullinen, sillä tekijänoikeusrikkomusten ammattimaisuus, tahallisuus ja ansiotarkoitus olivat osoitettavissa. Kaikki ilmeisesti pelkäsivät Suomen maineen menettämistä ja sehän nyt on kauheinta mitä voi tapahtua...

Ylellä ei kuitenkaan tänä syksynä aikailtu, jotta Kimmo Wilskan olutpullokevennys saatiin pois Youtubesta. Vaikka tässähän se on taas.

No, pannaan tähän vielä linkki vanhaan piraattikirjoitukseeni, ettei tarvitse kaikkea ajatella ja kirjoittaa uudelleen.

Kuva: Austen Redman (lisenssi: Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported)

LAITON UHKAUS

Astrid Thors sai sitten "jalkapuunsa" pahamaineiselle Urjalan varavaltuutetulle. Minusta tämä tuomio oli aiheeton ja perusteeton, mutta sama kaveri olisi voitu kenties aikanaan tuomita väkivaltaan yllyttämisestä perustamastaan FB-ryhmästään "Hakataan Teuvo heteroks". Professori Jukka Kemppinen ei ollut ihan varma: "”Jos siellä lukisi, että Lomanin munat mukiin perjantaihin mennessä, se olisi laiton uhkaus. Mutta ilman toimintasuunnitelmaa, aikaa ja paikkaa näin ei ole”, Kemppinen sanoo Helsingin Sanomille." Lähde: HS.

Bloggasin aiheesta tuoreeltaan ja aiheesta sikisi vilkas keskustelu tietenkin myös Homma-foorumilla.

Kysymykseni on edelleen: miksei muita ryhmään liittyneitä haastettu? Vastaan: syyttäjän tulkinta oli, että "uhkaus" oli ainoastaan ryhmän perustajan aie, jota Astridilla oli syytä pelätä, ja muut liittymällä ryhmään vain olivat sitä mieltä, että: "Jees, mahtava juttu!". Eikö Astrid sitten pelännyt kenenkään muun ryhmän jäsenen hyökkäävän kimppuunsa?

Alan epäillä, että Mika Illman ja Jorma Kalske haastavat oikeuteen vain perussuomalaisia tarkoituksenaan hankkia näille ilmaista julkisuutta ja veret seisauttava vaalivoitto! Miksei Facebookissa esittämäni fantasia Astridin lumipesusta ole kiihottanut ketään painamaan ilmiantonappia. Media vaikenee. Onko rotumme vai puoluekantamme syytä tää! Mitä, hä!

Vihapuhe ja ääneen lausutut rasistiset ajatukset eivät ole rikoksia, vaikka kovasti sellaista ilmapiiriä yritetään luoda näillä onnettomilla jalkapuutuomioilla. Kysymyksestä "onko julkinen pahan toivominen rikos" olen filosofoinut otsikolla Vihreistä naisista ja voodoosta. Pistää vihaksi. Lähdenkin tästä taas pistelemään Jorma- ja Mika-nukkejani.

93 vuotta, ihanko suotta?

YLE TV1 esitti itsenäisyyspäivän aattona Åke Lindmanin Tali-Ihantala 1994 -elokuvan.Suomenkielinen Wikipedia kertoo: "Elokuva sai elokuvakriitikoilta varauksellisen vastaanoton. Selkeän juonen ja päähenkilöiden puuttumista moitittiin."

Minusta elokuvan päähenkilö oli aivan selvästi Suomen itsenäisyys. Elokuvan katsominen toki vaatii perustietoja Suomen historiasta eli kyseessä ei todellakaan ollut mikään helposti purtavaksi saati kansainväliseksi kassamenestykseksi suunnattu raina, vaan pikemmin kalliisti dramatisoitu historiadokumentti.

Mikä ja missä on se Suomi, jonka vuoksi niin monet ovat kuolleet? Suomen olemassaoloa voi kukin puolustaa monin eri argumentein. Eri suomalaisille eri asiat ovat merkityksellisiä. Toiset niistä ovat nykyisessä älyvapaaksi kehittyneessä keskusteluilmapiirissä hyväksytympiä kuin toiset.

Suomen kansa ei ole geneettisesti kovinkaan sisäsiittoinen eikä kulttuuriltaan yhtenäinen porukka kuten pienestä populaatiosta voisi kuvitella. Suomalaiset puhuvat suomea ja ruotsia, kuuluvat lukuisiin uskontokuntiin, tuhansiin yhdistyksiin ja seuroihin. Turkulaisella ja virolaisella on puheessaan sama nuotti. Savolaista voi ymmärtää vain toinen savolainen.

Silti olen usein sanonut, että minun isänmaani on äidinkieleni, vaikka toisen suomalaisen ymmärtäminen tai oikein ymmärretyksi tuleminen suomeksi tuntuu välillä toivottoman vaikelta. Tämä on kuitenkin ainoa pläntti pallolla, jossa sitä voi yrittää ja siksi minulle tärkeä. Siksi esimerkiksi monikulttuurihulluuden tuottama maahanmuuttajalasten äidinkielen opetus on kuin Suomi ehdoin tahdoin ampuisi itseään päähän. On vain 110 vuotta siitä, kun Suomen virkakieleksi määrättiin venäjä.

Kansallisvaltio on edelleen pienten kansojen paras turva. Suomen synnytystuskat olivat rajut: sisällissodan jälkipelejä käydään vieläkin. Suomalaiset ovat tapelleet oman kielen, kulttuurin, itsemääräämisoikeuden ja demokratian puolesta sekä naapureita että omia vastaan. Viime vuosina on alkanut tuntua, että suomalaiset ovat alkaneet luopua aivan liian helpolla noista kaikista saavutetuista eduista.

Maailma tarvitsee eittämättä lisää kehitystä, integraatiota, solidaarisuutta, tasa-arvoa, resurssien tasaista jakamista jne., mutta esimerkiksi Euroopan epädemokraattisesti toteutettu integraatio ja monikultturismi ovat aiheuttaneet aivan oikeutettua vastarintaa. Sekä suuryritykset, ylisuuri julkinen sektori että suur- ja pienrikolliset murentavat ihmisten uskoa lakiin ja järjestykseen.

Meneillään ovat jälleen Suomen ja koko maailman kohtalon hetket. Vaihtoehtoina ovat demokratia tai sota. Muutos 2011 -liike vaatii Suomeen, Eurooppaan ja maailmaan lisää demokratiaa.

Jos suomalainen ei puolusta Suomea ja suomea, ei sitä kukaan muukaan tee. Lisäksi on hyvä muistaa: jos ei pysty pelastamaan itseään, ei pysty pelastamaan muitakaan. Se ei ole itsekkyyttä, vaan tosiasia, joka kerrotaan joka kerta kun matkustajalentokone nousee ilmaan…

Demokratiaa on päivitettävä

Avasin tänään kirjakaupassa Osmo Soininvaaran uusimman kirjan (HS-arvostelu 9.11.2010) sellaisesta kohdasta, jossa hän syyllistää erityisesti Kokoomuksen poliitikot omien äänestäjiensä lyhytnäköisen edun tavoittelusta. Minusta se on aika epäreilua, sillä kyse on ylipäätään nykyisen demokratian dilemmasta: pitkän tähtäimen politiikkaa ei uskalleta tehdä. Totta kai jokainen puolue edustaa omien äänestäjiensä etuja, sehän on koko demokratian idea, ja välillä kyseleekin niitä kaiken maailman gallupeilla ja Korva-kampanjoilla. Puoluetoimistoissa seurataan silmät kiiluen gallupien kannatusvaihteluita, mitä nyt viime kuukausina on tainnut olla myös kuset housuissa paitsi Persuilla, joilla keltainen neste saattaa olla vaarassa uhmata painovoimaa ;)

Toinen asia on tietysti se, että Suomen eduskunnan puolueet edustavat lähinnä harmaan ja väsähtäneen sosialidemokratian eri sävyjä. Suomen idea on kaikin puolin kateissa. Tämän päätteleminen ei vaadi kovin paljoa.

Sata-komitea -kirjan aihe on toki tärkeä. Suomalaisen vero- ja sosiaaliturvan uudistamisen tarve oli jo 15 vuotta sitten kiireellinen ja kenties tärkein syy, joka innosti minut politiikkaan. Se on myös alue, jossa olisi koko ajan ollut kansallista liikkumavaraa. Esimerkiksi Irlannin ja Viron syyllistäminen alhaisesta yritysverosta on halpamaista. Suomi olisi voinut tehdä jotain vastaavaa luodakseen työpaikkoja kasvualoille, kuten itse esitin vaalikampanjassani 1999.

Tasaveron ja kansalaispalkan demonisointi on ollut konsensuksen pahimpia aikaansaannoksia, jossa häviäjiä ovat olleet kaikkien alojen pätkätyöläiset, erityisesti taiteilijat ja tutkijat, puhumattakaan sairaista, työttömistä ja työkyvyttömistä. Korkea verotus on pitänyt yllä korkeaa työttömyyttä, mikä on suomalaisen pahoinvoinnin alku ja juuri.

Suomalaisessa demokratiassa on erittäin paljon puutteita, mutta toisin kuin Soininvaara ja muut elitismiin kallellaan olevat hyvät ihmiset yrittävät sanoa suurin virhe ei todellakaan ole se, että poliitikot ajaisivat omien äänestäjiensä etua tai eivät ymmärrä mikä se olisi. Pahinta on, kun puolueet eivät tee kumpaakaan eli toimivat sekä kansan enemmistön tahdon että etujen vastaisesti. Kansalle pitää antaa enemmän valtaa.

TALKOOT 2.0

Ilman talkootyötä maailma olisi paljon huonompi paikka. Suomessa osataan arvostaa esim. urheiluseurojen ja muiden yhdistysten organisoimaa vapaaehtoistoimintaa. Suomi on myös vapaan lähdekoodin käyttöjärjestelmän Linuxin synnyinmaa. Wikipedia ja muu kansalaisten oma sisällöntuotanto netissä on paljastanut ihmiskunnan uskomattoman potentiaalin hyvässä ja pahassa. Pyyteetön oman työn jakaminen ihmisiltä ihmisille on lajimme hienoimpia piirteitä.

Toisten työn ryöstäminen ja laittaminen jakoon eli piratismi ei tietenkään ole kivaa eikä oikein, mutta on osoittanut markkinatalouden toimimattomuuden. Ihmiset haluavat kuluttaa satoja kertoja enemmän kulttuurituotteita kuin mitä sisällöntuotantoyhtiöiden talousosastot haluavat tarjota. Piratismi on monelta osin alan itsensä aiheuttamaa. Hinnoittelu ei ole ollut kohdallaan. (Pohjimmiltaan ylisuuri julkinen sektori on kyllä yhtä illegitiimi ryöstö... Verotus on murhaa!)

Kansalaisjournalismi on haastanut perinteisen median. Esimerkiksi Etelä-Koreassa Oh My News on ollut menestystarina, vaikkakaan ei taloudellisesti. Media on nyt melkoisessa myllerryksessä ja Wikileaksin vaikutuksia on vielä varhaista ennustaa.

Myös poliittinen päätöksenteko on syytä päivittää tähän päivään sopivaksi. Edustuksellinen demokratia tarvitsee tuekseen kansalaisaloitteen ja sitovan kansanäänestyksen mahdollisuuden. Vastustajien argumentit ovat kestämättömiä ja vanhanaikaisen ajattelun kuolinkouristuksia, joille tullaan jonkun ajan päästä nauramaan.

Ihmisten tietoisuuden ja älykkyyden taso nousee koko ajan. Nykyään kaikilla on erittäin hyvät mahdollisuudet hankkia tietoa, joten sitovan kansanäänestyksen vastustaminen on monessa tapauksessa äänestäjien aliarviointia. Aika tavallisia ihmisiä ne kansanedustajatkin ovat omaksumiskyvyltään, vaikka niillä onkin niitä hirmuisia paperipinoja ja kansalaisilta suljettuja tietolähteitään.

Toista se oli ennen. Mietin aina Tamminiemessä presidentti Kekkosen työhuoneessa käydessäni, että tuossa on tuo intranet eli puhelin, jossa on pikavalinnat adjutantille, keittiöön, Linnaan, pääministerille, Tehtaankadulle jne. Sitten on tuo käsikirjasto: sanakirjat, tietosanakirja jne. Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun maailmaa hallittiin paljon vähemmällä tiedolla.

Myös räikeä ristiriita suoran presidentinvaalin ja presidentin valtaoikeuksien välillä on ratkaistava. On joko otettava askel taaksepäin tai siirryttävä monarkiaan. Sauli Niinistön gallupsuosiosta on päivystävän meedionkin vaikea tulkita, kumpaan suuntaan kansa oikeasti haluaisi presidentin roolia kehitettävän. Parasta olisikin järjestää aiheesta kansanäänestys jo ennen seuraavia presidentinvaaleja.