Jos ja kun et jaksa lukea tätä tarinaa niin tämän tsättäilyn ydin oli suurin piirtein:
1. jälleen kerran Ylen riippumattomuus lupamaksajien rahoittamana tiedotusvälineenä
Ennen muuta tässä kyseessä on luottamuksen pettäminen: kun Facebook-ystävä on toimittaja ja käyttää "viekkaudella ja vääryydellä" saamaansa tietoa politikointiin, se vituttaa ankarasti. Tosin tästähän on tullut näemmä maan tapa kehitellä kohuja ja täyttää palstoja.
2. hedelmätön keskustelu siitä, mikä on vakavasti otettava uhkaus. Olen pohtinut aihetta mm. nettikirjoituksissani vuodelta 2010 Viharyhmistä ja tappouhkauksista ja Jalkapuu 2.0.
Kun työskentelin maakuntaradio Ylen aikaisen juontajana, tuntui useasti siltä, että jotkut ihmiset muistavat meidän studion puhelinnumeromme paremmin kuin esim. yleisen hätänumeron. Niin usein sai käsityksen, että liikenneonnettomuuden nähdessään liikenteen sujuvuudesta sairaalloisen huolestuneet ihmiset soittivat ensiksi meille.
Saman vaikutelman saa myös vihapuhejahdista Facebookissa. Mikseivät ihmiset laittomuuden nähdessään tee esim. ilmiantoa Facebookille tai todella uhkaavissa tapauksissa poliisille? Miksi ihmeessä ensimmäisenä uhkauksia aletaan levitellä? Sanna Ukkola siis topakkana tyttönä ilmoitti statuspäivityksestäni kollegoilleen ja Ylen turvallisuuspäällikölle.
Haluaisin edelleen tietää, perustuuko toimittaja Jan Anderssonin kerskuminen tappouhkauksilla mm. Hesarissa (HS 6.5.2011) ainoastaan statuspäivitykseeni, jonka Sanna Ukkola on hänelle välittänyt innosta puhkuen. Jos näin on, hän on vielä Anna Kontulaakin säälittävämpi raukka, jolla on perusteltua syytä pelätä tikahtuvansa omaan oikeamielisyyteensä. Soittakaa hätänumeroon!
-------
April 28
Petri Kaivanto haluaisi ampua toimittaja Jan Anderssonia päähän. Miten vitussa tuollaisia toimittajan irvikuvia on Yleisradiossa töissä ja esim. minä työttömänä? Lauri Kivinen joutuu syömään seuraavan TV-maksulappuni, saatana. Soittakaa jo poliisi, perkele!
Pasi Pennanen En katsonut. Mikä oli ongelma? April 28 at 9:54pm · Like
Minna Karttunen Tämän päivän ja sen helvetillisen monituntisen kokouksen jälkeen ymmärrän täysin, miksi tällaisia mielihaluja tulee. April 28 at 9:54pm · Like
Johanna Koponen En haluaisi olla Lauri Kivinen. Ja vaihda maikkariin!! April 28 at 10:03pm · Like
Petri Kaivanto Ei suomalaista mediaa voi katsoa, kuunnella tai lukea. Toivottavasti persut saavat jotain rotia Yleen. April 28 at 10:06pm · Like · 6 people
Tapio Äyräväinen Hallintoneuvosto pitää miehittää. Sen jälkeen raju karsinta, mm. Svenska Ylen johdolla ja punavihreät kirsiskönit ja jananderssonit kuuseen, sano. April 28 at 10:17pm · Like
Valter Benigni Allah-aho kerää sitä mitä hän on itse kylvänyt. Suomen Sisun poika puhuu ohi suunsa tahallaan kerätäkseen ääniä ja valtaa itselleen, eli rahaa ja etuja. Mitä kansanedustaja ajattelee ei voi vähemmän kiinnostaa. Hän äänestää eduskunnassa täsmälleen niin kuin puolue määrää. Allah-ahon tapauksessa hän tulee nöyrästi noudattamaan Soinin käskyjä. Hakkarainen on juuri tänään maistannut Soinin puoluekuria! Eli persu ei saa käyttää neekeri-sanaa julkisesti. Siis sananvapaus on aina suhteellista, varsinkin kun puolen pää on Soinin kaltainen isäntä. April 28 at 10:53pm · Like · 1 person
Petri Kaivanto Valter, kaikki väärin.
Teuvo Hakkarainen edustaa kansaa ja puhuu niin kuin hänen äänestäjänsä ajattelevat. Semmoista se demokratia on. Jos Persut kaikesta huolimatta ja suvaitsevaiston rukouksia kuunnellen hajoavat liialliseen puoluekuriin, meillä on sopiva puolue jo valmiina ja iskussa.
April 28 at 11:09pm · Like · 2 people
Martti Immonen Kerrankin ylessä on toimittaja joka todella uskaltaa nostaa kissan pöydälle eikä vain hyssyttele kuten niin monia vuosia on Ylessä tapahtunut. Loistavaa yle ja Jan Andersson!
April 28 at 11:13pm · Like · 1 person
Valter Benigni Olet liian naiivi, Petri. Hakkarainen ja muut edustivat kansaa niin kauan kun ne istuivat hallituksen ulkopuolella. Kerran kun he pääsivät koneistoon he tulevat muuttumaan niin kuin kaikki muut politiikot maailmassa. Olen sama mieltä Martin kanssa: Jan Andersson on loistava toimittaja, jolla on munaa esittää kipeitä kysymyksiä.
April 28 at 11:21pm · Like · 1 person
Petri Kaivanto Tämä A-talk oli uskomaton rimanalitus ja häpäisee sekä Ylen että toimittajakunnan. April 28 at 11:28pm · Like
Martti Immonen Kyllä Petri olet nii väärässä. Televisiosta on puuttunut vuosia toimittajia, jotka uskaltavat puhua eivätkä hyssyttele. Nostavat aiheita, joista ennen vaiettiin. Emme elä missään diktatuurissa suinkaan, jossa pitäisi toimittajien valtakirjat hyväksyttää Sinulla.
April 28 at 11:30pm · Like · 3 people
Petri Kaivanto Uskon, että olisin kyennyt näillä keskustelijoilla ja annetuista aiheesta saamaan samassa ajassa aikaan paljon pidemmälle menevän keskustelun. Aiheuttaako asiantuntemukseni taas jääviyden? April 28 at 11:36pm · Like
Petri Kaivanto Hakkaraiset sun muut voivatkin korruptoitua helposti. Halla-ahoon luotan eniten, koska en nyt itse sattunut pääsemään läpi ;) April 28 at 11:37pm · Like
Jukka Lahtinen Tuo Andersson sopisi huomattavasti paremmin haastattelemaan jotain lasten parlamenttia vappuhuiskuäänestyksineen. April 28 at 11:39pm · Like
Martti Immonen Jan Andersson saisi pari tuntia illassa grillata persuja April 28 at 11:39pm · Like · 1 person
Petri Kaivanto Totta kai olen sitä mieltä, että asioita pitää tuoda esiin ja poliitikkoja pitäisi grillata pari tuntia illassa, kunhan se perustuu faktoihin ja läksyt on tehty. Andersson on joskus onnistunutkin. Tänään ei. Pienpuolueiden vaalitentti oli häneltä toinen järkyttävä rimanalitus ja monet A2:n keskusteluilloiksi kutsutut torikokoukset myös.
April 28 at 11:43pm · Like
Martti Immonen Jätetään A2 nyt sivuun suosiolla. Se on häpeäpilkku. April 28 at 11:45pm · Like
Petri Kaivanto Samaa toimitusta, sama pomo, sama Andersson. April 28 at 11:46pm · Like
Ottaen huomioon sairaan keskusteluilmapiirin tässä välissä päivitin statukseni seuraavasti:
Petri Kaivanto
epäselvyyksien välttämiseksi ja yleisön pyynnöstä täsmentää, että edellinen statuspäivitys jatkuu "… mutta en ampuisi, koska vastustan väkivaltaa, aseita ja muutenkin uskon, että paha saa palkkansa Karman lain kautta ja minun ei pidä luonnonjärjestykseen puuttua. En ole ikinä edes pelannut väkivaltaa sisältäviä tietokonepelejä."
April 28 at 11:47pm)
Alkuperäinen ketju jatkui ja Sannakin tuli mukaan:
Martti Immonen Ehkei nyt ihan. Samalla logiikalla kansan uutiset ja viherlanka on sama asia April 28 at 11:48pm · Like
Petri Kaivanto A-talk ja A2 Teemaillat ovat molemmat YLEn ajankohtaistoimituksen ohjelmia ja pomo on Jyrki Richt. April 28 at 11:51pm · Like
Martti Immonen Kaikella on oma "muottinsa" ts. minkätyylisiä juttuja kuin minkä tyyppisiä aiheita. ykkösellä ollaan enemmän asialinjalla (yleensä) kakkosella yritetään liikaa miellyttää ja torikokoukset ei siksi toimi. A2 kärsii lisäksi siitä, että sen ohjelma-aikaa leikataan usein joka varmasti osaltaankin jo vaikuttaa juttujen tasoon. April 28 at 11:51pm · Like
Jussi K. Niemelä Halla-ahon opetuslapset eivät yhtään kestä sitä, että heidän profeettaansa arvostellaan tai pilkataan. Pahempia raivareita ottavat kuin muslimit, joita niin hanakasti solvaavat. Kummaa porukkaa, ihan kuin kiihkouskovaisia. April 29 at 12:01am · Like · 1 person
Petri Kaivanto Ohi sektorin ja reilusti. En mä ole mikään opetuslapsi. Jussi, tämä on henkilökohtaista erittäin monesta muusta syystä. KVG. Säkin olisit osannut grillata Halla-ahoa takuulla kiihkottomammin ja vähemmän puhisten ja naamaa vääntäen, vaikka oletkin Halliksen julkinen vihamies.
Ohjelman kässäri oli ihan täysin objektiivisestikin tarkasteltuna erittäin hutaisemalla tehty. April 29 at 12:05am · Like · 2 people
Jussi K. Niemelä No en katsonut vielä, mutta eihän meikäläistä päästettäisi Mestaria grillaamaan, Suomen Sisulla on hyvässä muistissa, miten viimeksi kävi. April 29 at 12:06am · Like
Alpo Prittinen Ai se kun meinasit pudota tuolilta kiihkoillessasi asian vierestä? April 29 at 12:41am · Like · 1 person
Hallikainen Pasi Jan anterssån = demarihurri. Täysin kyvytön toimittajaksi kuin ehkä johonkin vihreään lankaan tms. todellakin pitäisi olla ensimmäisten joukossa pois potkittavista ylestä.
April 29 at 12:45am · Like
Jussi K. Niemelä "Vastustaa kansojen tarkoituksellista sekoittamista keskenään."
"Musta iho ei pelota, vaan sen sisältämä viesti."
Asian vierestä juu.
April 29 at 12:54am · Like
Rami Leskinen Vastustaa kansojen tarkoituksellista sekoittamista keskenään."
Kuulostaa ihan maalaisjärkiselltä ja aidon monikulttuuriselta. Ainoastaan kulttuurista diversiteettiä tuhoavan globalismin hyödyllinen idiootti voi vastusta tätä. Kysykää vaikka japanilaisilta, juutalaisilta tai kenialaisilta. Valkoisilta eurooppalaisilta tätä ei kai saisi edes kysyä, koska Hitler?
"Musta iho ei pelota, vaan sen sisältämä viesti."
Ei tiikeriä tee vaaralliseksi sen raidat, vaan ne ovat indikaattori sen muista ominaisuuksista, jotka ovat vaarallisia. April 29 at 8:17am · Like · 1 person
Jussi K. Niemelä Ai pelkäätte mustaa miestä, koska musta mies on tiikeri? Hui.
April 29 at 10:23am · Like
Rami Leskinen Jossain Bronxissa ja muilla rikastetuilla alueilla musta iho on hyvä indikaattori, jonka perusteella kannattaa vaihtaa kadun puolta. Monet niistä, jotka ovat testanneet värisokeuttaan tuollaisissa paikoissa ja tilanteissa eivät ole enää keskuudessamme kertomassa testin tuloksia. April 29 at 11:00am · Like · 1 person
Jussi K. Niemelä Hui. April 29 at 11:01am · Like
Jyri Suominen Voiko sukunimestä päätellä jotain, näinkö? Hyvin "koulutettu", kenties kokoomusfani? Olisi tärkeää että toimittajat ilmoittaisivat, koko media mukaanlukien oman suosimansa puolueen kannattamisen tai jäsenyyden puolueissa, niin saadaan arvokasta tietoa miksi toimittaja jostain aiheesta työtä tekee tai onko työllä se tietty tarkoitus.
April 29 at 11:11am · Like
Kikka Rytkönen Mikähän se teidän iskussa oleva puolueenne mahtaa olla? April 29 at 3:18pm · Like
Petri Kaivanto Muutos 2011. http://www.muutos2011.fi/ April 29 at 3:26pm · Like
Anu Lindroos Oho, ei mikään normipäivitys! ;)) Vaihtelua vapun alle. :) April 29 at 5:53pm · Like
Petri Kaivanto Facebook kysyy "What's on your mind?". Kohteliaana vastaan. Facebook siis kiihottaa väkivaltaan. Paha, paha Facebook ;) April 29 at 7:32pm · Like · 1 person
Anu Lindroos Vaarallinen kysymys siis. ;)) April 29 at 7:33pm · Like
Sanna Ukkola Laiton uhkaus, lähinnä. April 29 at 7:43pm · Like · 1 person
Anu Lindroos No eihän facepäivityksiä voi sellaiseen verrata. April 29 at 7:45pm · Like
Petri Kaivanto Sanna, ja ei vittu ole. Opettele suomea. Konditionaalimuoto tarkoittaa, että haluamisella on ehto. Koska niin moni on mielikuvitukseton tai teeskentelee sellaista, niin jatkoin seuraavassa statuspäivityksessä. April 29 at 7:45pm · Like · 1 person
Sanna Ukkola Haloo. Uhkaat yhtä meidän toimittajista nimellä päähän ampumisella. Konditionaalille ihan yks lysti. April 29 at 7:48pm · Like · 3 people
Petri Kaivanto Tässä lisää vaihtoehtoista ratakiskoa: a) mutta ei ammu koska se on laitonta. b) koska todennäköisesti tilalle palkattaisiin joku vielä epäpätevämpi mulkku c) Kanada
Sanna, haloo itsellesi. Konditionaali ei todellakaan ole yksi lysti. Vihan ilmaiseminen ei ole laitonta. Olen blogannut aiheesta aika paljon sellaisten vihakirjoittelijoiden kuten O. Soininvaaran ja J. Halla-ahon innoittamana. KVG.
April 29 at 7:51pm · Like
Petri Kaivanto Kaiken lisäksi statuspäivityksessäni kyseessä oli ilmiselvä kulttuurinen viittaus legendaariseen homon päähänampumiskaustiin. Koulukiusaaja Anderssonin asemassa olisin ennemmin hiillostanut Hallista sillä: "Aiotteko vastakin kertoa ampumishaluistanne? Tehän olette vielä aseharrastajakin?" Olisi ollut paljon mehevämpää kuin jostain homoneekeröinnistä jankuttaminen. Olisi saattanut Anna Kontulakin kiihottua valehtelemaan Jani Toivolan tyyliin.
April 29 at 8:06pm · Like · 1 person
Kikka Rytkönen Vihan ilmaiseminen ei ole rikos, mutta ihmisen ampumisella uhkaaminen on. April 30 at 9:31am · Like · 1 person
Jussi K. Niemelä "Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla." (JHA 19.5.2006 Scriptan vieraskirjassa) April 30 at 10:41am · Like
Petri Kaivanto ROL 25§7 "Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on _perusteltu_ syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa". Opetelkaa lukemaan. Jos toimittaja Andersson nyt oikeasti pelkää minun ampuvan hänet, koska Sanna sanoo että pitää pelätä, niin sitten hän kaatuu puhaltamalla. Einstein oli oikeassa ihmisten äärettömästä typeryydestä.
En ole koskaan uhannut ketään väkivallalla ja olen toiminut 8 vuotta Helsingin käräjäoikeudessa lautamiehenä, joten älkääpä opettako faijaanne nussimaan. April 30 at 1:13pm · Like
Petri Kaivanto Tuottaja Päivärinnalle myös terveisiä, että tämän viikon A-talk oli todella piinallisen huonosti toimitettu.
Tämän jälkeen Sanna katsoi tarpeeksi lähestyä myös yksityisviestillä:
April 30 Sanna Ukkola
jos sä oot joskus saanut potkut yleltä niin kannattaisko esmes yrittää päästä elämässä sen asian yli. Ja en muuten ihmettele, että olet saanut, jos olet silloinkin käyttäytynyt kuten nyt. Katkeruus, kaunaisuus ja viha on rumaa ja pikkuisen säälittävää. Kokoa itsesi, mene vaikka juttelemaan jollekin ammatti-ihmiselle.
April 30 Petri Kaivanto
En ole saanut potkuja. Kiitos huolenpidostasi. Jos oikeasti kiinnostaa mistä on kyse, niin Google auttaa alkuun.
April 30 Sanna Ukkola
etkö edes toivota mulle hyvää syndee. Just tyypillistä muutoslaista.
April 30 Petri Kaivanto
¡Buen cumple! Auguri! Félicitations!
Jos jotain, niin YLEä tässä on perusteltua syytä pelätä. Täytyy laittaa vyö ja henkselit. Ehkä joku siveysvyö myös. http://www.youtube.com/watch?v=fMaixhI5zpI
Poliisi käski puoluejohtajaa riisumaan vaali-iltana housut
www.youtube.com
Puoluejohtaja Terttu Savola kertoo kokemuksistaan vaali-iltana 17.4.2011: hänet pahoinpideltiin, pidätettiin, heitettiin selliin ilman juotavaa...
Share
April 30 Sanna Ukkola
tulihan se sieltä saatana. Varokin vastaisuudessa uhkailemasta meidän toimittajia. Katson linkkisi kun pääsen koneelle.
April 30 Petri Kaivanto
Hauskaa syntymäpäivää! Helppo varoa, koska en ole ikinä uhkaillut enkä usko muuttavani tapojani. Mä lähden nyt tapaamaan ammattiauttajaa eli hevosta.
Ja loput seuraavassa postauksessa.

3 kommenttia:
Jos olisi amerikkalainen käsikirjoittaja tekisin tästä televisiosarjan Friends? ;)
Ylioppilasteatterihan on jo tehnyt näytelmiä Helsingin kaupunginvaltuuston ja eduskunnan pöytäkirjoista.
Itse ajattelin, että Wagnerin Ringiä mahtavamman oopperaklassikon otsikko olisi "Totaalista sotaa"... Sitä köyttä on niin paljon, että en tiedä ehdinkö ennen kuolemaani kaikkea säveltääkään ;)
Anna mennä vaan! Niemelän rooliin pitäisi kyllä saada oopperahistorian ensimmäinen, älyllisesti rehellinen tenori ;)
Lähetä kommentti