Arvoisa toimitusjohtaja Lauri Kivinen,
ja kaikki muut joita tämä koskee,
keskustelu Yleisradion rahoituksesta ja asemasta on kärsinyt puolueettomien puheenvuorojen puutteesta. Asiantuntemus toki keskittyy piireihin, joissa ollaan jollain tavalla jäävejä. Suomi on myös pieni maa, enkä itsekään ole puolueeton. Monet näistä asioista ovat painaneet mieltäni jo ennen työskentelyäni Ylen kanavilla, mutta ilman muuta näkemyksiini vaikuttavat omat ja isäni kokemukset Ylen palkollisena.
On aivan ilmeistä, että kansa haluaa säilyttää julkisen palvelun yhtiön ja ymmärtää sen merkityksen riippumattomalle tiedonvälitykselle. TV-maksu tai kaavailtu YLE-maksu koetaan kuitenkin epäreiluna tapana rahoittaa YLE, koska se on regressiivinen: yksi köyhä joutuu maksamaan yhtä paljon kuin yhdessä asuvat kaksi tai useampi köyhää.
Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä on myös kovin eriäviä näkemyksiä. On lainsäätäjien vika, että lainsäädäntö on niin tulkinnanvaraista.
Vallassa olevan ideologian mukaan Ylen pitää tehdä kaikkea. Esimerkiksi RTTL:n mediaseminaarissa (7.10.2010) Tampereen yliopiston dosentti Heikki Hellman asettui puolustamaan nyky-Yleä: "Ohjelmiston monipuolisuuden osalta tämä tarkoittaa sitä, ettei yhtäkään ohjelmatyyppiä, ei edes visailuja tai tosi‐tv:tä, pidä jättää yksin kaupallisten kanavien vastuulle." Hellmanin näkemys on kestämätön valhe.
Katsoja- ja kuuntelijaluvuilla perustellaan lupamaksun oikeutusta ja sitä, että monessa asiassa Ylen toiminta ei poikkea kaupallisista toimijoista millään tavalla. Kaupalliset kanavat kokevatkin aivan oikeutetusti, että monen ohjelmatyypin kohdalla Yleisradio kilpailee niiden kanssa epäreilusti eikä Ylen tarjonta todellakaan poikkea mitenkään niiden vastaavasta tarjonnasta. Toisaalta kaupalliset yhtiöt on vapautettu toimilupamaksuista, mitä voi pitää "lupana painaa rahaa", sillä radioaallot ovat kuitenkin kaikkien yhteistä omaisuutta.
Kovan kilpailun ja lukuisien eri kanavien takia perinteinen YLE-laatu on kuitenkin paikoitellen pahasti rapautunut. YLE tuottaa liikaa määrää, liian vähän laatua. Rahaa on hukattu jatkuviin organisaatio- ja prosessiuudistuksiin ja Pasilan ikuiseen muuttorumbaan. Monet ulkoistamiset Digitasta alkaen ovat olleet virheitä, samoin digiradiosekoilu. Poliittinen riippumattomuus tai moniarvoisuus on jatkuvan kritiikin kohteena ja valitettavasti myös aiheesta.
Sellainen osa-alue, jossa Yleisradiolla pitäisi olla merkittävä rooli on alueellinen tuotanto- ja lähetystoiminta. Olen itse seurannut läheltä aluetoiminnan resurssien kuristamista työskennellessäni Uudenmaan aluetoimituksessa 2003-2007. Supistukset ovat jatkuneet senkin jälkeen. Mielestäni yhtiö rikkoo jo yleisradiolakia tässä asiassa (ja muutamassa muussakin).
Koska Liikenneministeriö on toimilupapolitiikallaan tappanut kaupallisten radioiden alkuvuosina hyvin toteutuneen paikallisuuden, Yleisradion tehtävä olisi tuottaa merkittävästi enemmän paikallista ohjelmaa, muutakin kuin uutisia. Maakuntatoimituksilla pitäisi olla omat taajuutensa ja mahdollisuus lähettää ohjelmaa halutessaan ympärivuorokautisesti. Ylen aikaisella eli pääkaupunkiseudun maakuntaradiolla aloittaessaan näin olikin.
Toinen tärkeä asia on ulkomaan uutis- ja ajankohtaistoiminta. Kirjeenvaihtaja- ja avustajaverkoston karsiminen on uskomatonta käpertymistä, johon toki muukin media syyllistyy. Suomalaiset tarvitsisivat enemmän suomalaisia toimittajia ympäri maailmaa katsomaan asioita suomalaisin silmin.
En pidä nykyisen poliittisen keskustelun termiä "yritysten yhteiskuntavastuu" kovin rehellisenä, sillä se kuvaa vain lainsäätäjien tehottomuutta ja lakien huonoutta. Ylen alueellisen toiminnan kohdalla ottaisin kuitenkin esiin alan työllisyyden ja koulutuspolitiikan: innokkaita tekijöitä riittäisi.
Rehellinen mielipiteeni jo aloittaessani Ylen aikaisessa vuonna 2003 oli, että Radio Suomi on aivan epäonnistunut kanavaformaatti, koska sillä on aivan liikaa tehtäviä. Varsinainen kalakukko. Totta kai siellä on sisältöjä, joita vain YLE tekee, mutta kanavaa vaivaa jatkuva kiire ja epätasainen laatu. Itse kutsun sitä kansallisen dementian ylläpitokanavaksi. Kuuntelijaluvut eivät todista mitään. Radio Suomi on markkinajohtaja vain siksi, että muut ovat merkittävästi huonompia. Henkilökohtaisessa kansainvälisessä vertailussani Radio Suomi on surkea.
Minun ehdotukseni olisi keskittää lyhyet uutis- ja ajankohtaisohjelmat, kevyt musiikki ja liikennetiedotteet toiselle kanavalle. Kaikki pidemmät puhesisällöt ja urheilu toiselle kanavalle. Tämän järjen toteutumisen esteet lienevät kaikkien asioista perillä olevien tiedossa.
Eräs minulle rakas ohjelmatyyppi, jonka osaaminen on Suomessa pahasti rapautunut tai suorastaan lakannut on suorat viihdelähetykset. Euroopan suurissa sivistysmaissa lauantai-illan viihde on parhaimmillaan älykästä ja monipuolista varietee-ohjelmaa. TV1:n lauantai-ilta on tällä vuosituhannella ollut YLEn rappion eräs ikävästi törröttävä ilmentymä, jonka kotimaisuusprosenttikin on ollut surkea.
Rahoituskysymyksessä kallistuisin Espanjan mallin kannalla: kaupallisille toimijoille on palautettava toimilupamaksut. Jos budjettirahoitukseen ei pystytä siirtymään suhdannevaihteluiden pelossa, ainakin Yle-maksun epäoikeudenmukaisuus eli regressiivisyys pitäisi purkaa.
Lyhyesti esitän, toivon ja vaadin siis mm.:
- YLEn keskittymistä ohjelmatyyppeihin, joita kaupalliset kanavat eivät tee. Ylen on lakattava olemasta markkinahäirikkö
- paljon lisää resursseja alueelliseen radio- ja TV-toimintaan. Ylen pitää olla koko Suomen kanava.
- lisää ulkomaankirjeenvaihtajia ja -avustajia.
- vähemmän ja parempia ohjelmia
- ulkomaiset formaatit pois Ylestä, se on veronmaksajien rahojen kuppaamista
- monikultturismi-ideologian tukemisen poistamista Yleisradiolaista yhdenvertaisuuden ja perustuslain vastaisena
- hartausohjelmien tukeminen lupamaksuvaroin on myös lopetettava
- radiokanavauudistus: mm. Radio Suomen sisällöt jaettava kahdelle eri kanavalle.
Parista henkilökohtaisemmasta ja ajankohtaisesta asiasta seuraavassa kirjeessä.
Toivotan menestystä tehtävässänne,
Petri Kaivanto